TEE MONIN VERROIN HYVÄÄ – TULOSSA MARRASKUUSSA!

SUL juoksutapahtumat, eli Helsinki City Running Dayn viisi tapahtumaa ja Naisten Kymppi suurimpina suomalaisina juoksutapahtumina, tuovat yhteensä noin 30 000 juoksijan ulottuville Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä monin verroin hyvää. Konsepti on tuttu maailman maratoneilta, mutta nyt se rantautuu Suomeen!

Suomessa on toki aikaisemminkin järjestetty juoksuja, joissa osa, tai kaikki tuotosta ohjataan eteenpäin hyväntekeväisyyteen. Myös yksityiset henkilöt ovat tempaisseet haluamansa asian puolesta. ​Luonnollisesti myös urheilujärjestöt toimivat yleishyödyllisinä toimijoina varainhankkijoina jäsenistölleen. Uusi malli mahdollistaa yhteistyön Suomen merkittävimpien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja luo täysin uudenlaisia mahdollisuuksia varainhankintaan.

Jatkossa tapahtumaan osallistuva yksittäinen juoksija voi esimerkiksi pyytää joululahja- tai joulukorttirahat haluamalleen kohteelle tai jakaa kunniaa vaikkapa läheisen muistolle. Juoksijalla on täysi valinnanvapaus tukea tai olla tukematta itselle tärkeää kohdetta.

Uuden lanseerauksen teemana on ”Juokse hyvistä tavoitteistasi totta!”. Tavoitteet ovat nimenomaan monikossa, koska urheilullisen juoksutavoitteen lisäksi tapahtumaosallistumisen kautta tukee Suomen Urheiluliiton toimintaa yleisurheilun edistämiseksi Suomessa ja toisaalta voi halutessaan tavoitella myös yleisempää hyvää oman kampanjansa kautta.

Uudistus lanseerataan 29.11. tiedotustilaisuudella.