HELSINKI CITY RUNNING DAY 2019 REITIT JA AIKATAULU JULKISTETTU

Helsinki City Running Day yhdistää Suomen merkittävimmät juoksutapahtumat samaan päivään 18.5.2019 tarjoten kuusi erilaista juoksumatkaa! Reittejä ja aikatauluja on hiottu koko syksy yhdessä viranomaisten kanssa. Nyt voimme ylpeänä esitellä ne juoksijoille!

Tänä vuonna reittien ja aikataulujen rakentamisessa kuunneltiin erityisesti juoksijoita ja heidän palautteissa esitettyjä toivomuksiaan. Helsinki City Run puolimaratonin 2018 vuonna täysin uusittu reitti oli tykätty ja kaunis, mutta juoksijat toivoivat lopun ”sakkolenkin” Keskuspuistossa pois. Toiveisiin vastattiin ja vuonna 2019 Keskuspuistossa ei enää juosta. Nyt HCR-juoksijolle on luvassa entistä tasaisempi reitti Helsingin parhaimmilla näköaloilla! Garmin Helsinki City Marathonin kehuttu reitti säilyy lähes samana muutamia tietöistä johtuvia muutoksia lukuunottamatta. Parhaat palat kuitenkin säilyvät ja ovat myös vuonna 2019 HCM-juoksijoiden nautiskeltavissa! Helsinki City Marathonviesti pysyy Garmin Helsinki City Marathon -reitillä, mutta tapahtuman lähtöaika vaihtuu yhtäaikaseksi HCM:n kanssa. Tämä vähentää viestijuoksijoiden ohittelua ja takaa miellyttävämmän juoksun molempien matkojen juoksijoille. Helsinki City 5 lähtö on Ruoholahden torilta ja lasten Norlandia Minimarathon aloittaa päivän Eläintarhan kentältä. Muut lähdöt tapahtuvat Mäntymäentieltä, HCRD-Expon välittömästä läheisyydestä. Kaikkien tapahtumien maali sijaitsee Telia 5G -Areenalla. Kaikkien tapahtumien reitit ovat suunniteltu yhteistyössä viranomaisten kanssa ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Tapahtumista Garmin Helsinki City Marathonilla, Helsinki City Runilla ja Helsinki City 5:llä on vuonna 2019 palkintorahapotti, mikä toivottavasti houkuttelee kovia kilpajuoksijoita kotimaasta ja ulkomailta.

2019 TAPAHTUMIEN REITIT JA  AIKATAULU

GARMIN HELSINKI CITY MARATHON

Garmin Helsinki City Marathon juostaan pitkälti samalla kehutulla reitillä. Reitti esittelee Helsingin kauneimmat merinäkymät sekä kaupungin sykkivän sydämen. Lähtöaika on klo 15 Mäntymäentieltä, Paavo Nurmen patsaalta. Saamamme palautteen perusteella klo 15 on edelleen toivotuin lähtöaika Suomen merkittävimmällä maratonilla.
Garmin Helsinki City Marathonin reitti ladattavissa tästä sekä uutisen alareunasta.

HELSINKI CITY RUN -PUOLIMARATON

HCR:n reitti uudistuu ja reitistä tulee tasaisempi ja nopeampi. Reitti pysyy kaupunkimaisena ja halkoo Helsingin ydinkeskustan, kauniita merimaisemia unohtamatta. Lähtöpaikka on välittömässä HCRD-Expon läheisyydessä Mäntymäentiellä (Paavo Nurmen patsas), ja reitti lähtee kohti pohjoista kiertäen Pikkuhuopalahden ja Seurasaarentien kautta upealle Kuusisaaren ja Lehtisaaren pätkälle sekä Lauttasaaren kautta Ruoholahteen. Sieltä matka jatkuu baanaa pitkin kohti Kansalaistoria ja Töölönlahtea. Töölönlahdelta reitti jatkuu Vauhtitietä pohjoiseen ja laskettelee Telia 5G Areenalle. HCR-puolimaratonille lisätään ensi vuodelle yksi juomapiste lisää. Ensimmäinen HCR-lähtöryhmä starttaa matkaan lauantaina 18.5. klo 11:30 ja seuraavat viisi lähtöryhmää aina 10 minuutin välein siitä.
Helsinki City Runin reitti ladattavissa tästä sekä uutisen alareunasta.

HELSINKI CITY MARATHONVIESTI

2018 vuonna suuren suosion saanut uutuusjuoksu Helsinki City Marathonviestin reitti mukailee Garmin Helsinki City Marthon reittiä. Lähtöpaikka ja maali ovat samat kuin Garmin Helsinki City Marathonin. Marathonviestin lähtöaika aikaistuu ja vuonna 2019 lähtö tapahtuu samanaikaisesti HCM-juoksijoiden kanssa klo 15.00 Mäntymäentieltä. Neljä osuutta ovat 15 – 7 kilometrin välillä eri mittaisia osuuksia, joten joukkueeseen voi hyvin tulla eri tasoisia juoksijoita. Vaihtopaikat tulevat tarkentumaan myöhemmin. Ne tulevat kuitenkin olemaan sellaisilla paikoilla, joihin juoksijoiden on helppo siirtyä itsenäisesti julkisella liikenteellä (liput sisältyvät hintaan). Joukkue kannattaa ilmoittaa ajoissa, sillä ensimmäiset 250 joukkuetta saavat laadukkaat Helsinki City Marathonviesti -tapahtumapaidat!
Garmin Helsinki City Marathonin reitti ladattavissa tästä sekä uutisen alareunasta.

HELSINKI CITY 5 -KATUJUOKSU

Helsinki City 5 on urbaani ja upea, matalan kynnyksen juoksu. Juoksu lähtee muista tapahtumista poiketen Ruoholahden torilta klo 15:15. Ruoholahden tori on helposti  saavutettavissa joko metrolla tai kävellen (julkisen liikenteen kertalippu sisältyy osallistumaksuun.) Urbaani ja kaunis reitti halkoo kaupungin Baanaa pitkin, josta se puikahtaa Kansalaistorille Kiasman vierestä ja etenee Töölönlahden reunaa Vauhtitielle, josta oikaistaan Eläintarhan kentän reunaa suoraan Telia 5G Areenalle. Tavarasäilytys on Ruoholahden torilla, josta se siirtyy Telia 5 G Areenalle juoksun aikana. Helsinki City 5 on iloinen juoksutapahtuma, jossa matkan voi taittaa myös kävellen. Ilmoittaudu ajoissa, sillä ensimmäiset 1000 juoksijaa saavat laadukkaan Helsinki City 5 – tapahtumapaidan!
Helsinki City 5:n reitti ladattavissa tästä sekä uutisen alareunasta.

HELSINKI CITY DOUBLE

Helsinki City Doublen juoksijat juoksevat sekä Helsinki City Runin reitin, että Helsinki City Marathonin reitin. Juoksijat saavat molempiin tapahtumiin oman kilpailunumeron, joka on vaihdettava juoksujen välissä. Helsinki City Doublen juoksijat voivat valita Helsinki City Runin lähtöryhmän sen mukaan kuinka paljon haluavat jättää aikaa tapahtumien väliin. Helsinki City Run -lähdöt ovat klo 11:30-12:10 (5 lähtöryhmää, 10 minuutin välein) ja Helsinki City Marathonin startti on klo 15:00. Helsinki City Doublen juoksija vastaa itse siitä, että ehtii maratonin lähtöön ajoissa (siirtymä maalista lähtöalueelle n.10 min).

LASTEN NORLANDIA MINIMARATHON

Norlandia Minimarathonin reitti on sama kuin edellisenä vuonna, eli se mutkittelee Eläintarhan kentältä Telia 5G Areenalle noin kilometrin mittaisena. Minimarathon on lasten ja koko perheen tapahtuma, josta on ryppyotsaisuus kaukana! Ennen ja jälkeen tapahtuman kannattaa tulla mukaan Eläintarhan kentälle, jossa on paljon ohjelmaa lapsille puuhakentän muodossa! Lapset starttaavat matkaan klo 9 alkaen. Palautteiden peursteella lähtöjärjestystä vaihdettiin vuodelle 2019 niin, että perheen pienempien sarjat aloittavat juoksut. Maalissa Telia 5G Areenalla on lapsille maalieväitä. Sarjat löytyvät 5-13-vuotiaille, mutta myös nuoremmat voivat osallistua tapahtumaan. Vain lapsista maksetaan osallistumismaksu, huoltajat pääsevät mukaan ilmaiseksi.

KISATOIMISTON / HCRD-EXPON AUKIOLOAJAT:

perjantaina 17.5. klo 9-20.00
lauantaina 18.5 klo 8-14.00. 

Expoon on vapaa pääsy myös muilla kuin juoksijoilla. Kisatoimistosta haetaan jokaisen tapahtuman numerolaput, tapahtumapaita sekä muu kisapaketti, joka määrittyy tapahtumasta riippuen. Kunkin tapahtuman numeroiden haku sulkeutuu noin 1,5 tuntia ennen tapahtuman lähtöä.

YHTEENVETO: JUOKSUJEN AIKATAULUT LA 18.5.2019:

klo 9:00 Norlandia Minimarathonin lähdöt nuoremmista sarjoista alkaen. Lähtöpaikka Eläintarhan kenttä.
klo 11:30 alkaen  Helsinki City Run -puolimaratonin 1. lähtöryhmä, jonka jälkeen 10 minuutin välein seuraavat ryhmät (5 lähtöryhmää). Lähtöpaikka Mäntymäentie, Paavo Nurmen patsas.
klo 15:00 Garmin Helsinki City Marathon. Lähtöpaikka Mäntymäentie, Paavo Nurmen patsas.
klo 15:00 Helsinki City Marathonviesti. Ensimmäisen juoksijan lähtöpaikka Mäntymäentie, Paavo Nurmen patsas. Muut osuudet lähtevät osuuksien vaihtopaikoilta.
klo 15:15 Helsinki City 5. Lähtöpaikka Ruoholahden tori.

TAPAHTUMIEN SIVUT

Helsinki City Run -puolimaraton
Garmin Helsinki City Marathon
Helsinki City Marathonviesti
Helsinki City 5 -katujuoksu
Helsinki City Double
Lasten Norlandia Minimarathon

Oikeudet muutoksiin pidätetään.